|
John Rafael Ekelundin töitä on näytteillä Naantalin taidehuoneella Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistyksen kokoamassa näyttelyssä os. Mannerheiminkatu 5. Teokset on lainattu viidestä yksityiskodista. Useimmat teokset saatiin naantalilaisen Olavi Jokisen kokoelmista. Näyttelyyn ”parhaat” teokset on valinnut taiteilija Jarkko Peltonen, joka perheineen vastaa myös näyttelyn ripustuksesta.
John Rafel Ekelund syntyi vuonna 1877 Turun linnassa isänsä toimiessa vankilanjohtajana siellä. Tiedot hänen taustoistaan ovat jääneet hajanaisiksi, mutta Ekelundin kerrotaan opiskelleen Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Turussa vuosina 1893-96 ja Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä vuosina 1896-99. Hän opiskeli myös Berliinissä ja Münchenissa Saksassa.
1900-luvun alussa Ekelund toimi mm. lavastajana sekä teki koristemaalauksia ja paperileikkaustöitä. 1920-luvun alussa Ekelund vietti kesiään Naantalissa ja toimi siellä myös kylpylän hyvi-intendenttinä järjestäen viihdykettä kylpylävieraille kuten esim. venetsialaisia.
Ekelund asettui pysyvästi Naantaliin 1920-luvun lopulla ja asui siellä kuolemaansa 14.12.1946 saakka. Kotimaan lisäksi hänen teoksiaan on ollut näyttelyissä ainakin Amsterdamissa ja Antwerpenissä. Ekelund tunnetaan mm. vanhan Naantalin pikkukaupunki-idyllin kuvaajana.
Alla Henri Nevarin kuvia avajaispäivästä.
/4F2396B1B7E90AFFC2257454003700AE/$File/taidehuone.jpg)
/745F5B7E3DA6A754C22574540037169A/$File/kuvia avaj1.jpg)
/3D930100C0AEF3D6C225745400372008/$File/kuvia avaj2.jpg)
|