|
Kulttuuritaloyhdistyksen kantavia voimia edustava kuvataiteilja Kristiina Turtonen lopettelee täydennyskoulutustaan Turun taideakatemiassa. Hänen lopputyöhönsä kuuluva näyttely on Köysiratagalleriassa, os. Linnankatu 54 7.12. saakka. Näyttely on avoinna ma-su klo 12-17.
Kristiina kirjoittaa itse näyttelystään näin:
Näyttelykokonaisuuteni nimi on Hyvä, parempi, paras. Se pohjautuu osaltaan omiin, oman aikakauteni kokemuksiin suorittamisesta, arvioinnista, kilpailusta ja pärjäämisestä. Samalla se on aiheena hyvin ajankohtainen juuri tämän päivän maailmassa.
Näyttelyni koostuu maalauksista ja veistosinstallaatiosta. Lähtökohtana ovat olleet kouluaikaiset eläinleimasinmrkit, joilla onnistunut suoritus palkittiin. Maalauksissa leimasinmerkit muuttuvat kuvainnollisesti tämän armottoman kilpailu- ja suoritusyhteiskunnan jäseniksi, joista vain harva on voittaja.
Veistosinstallaatio, jossa olen käyttänyt mm. omia autenttisia koulutodistuksiani, perustuu vanhaan tuttuun seuraleikkiin. Todellisuudessa se onkin pudotuspeli, jonka kynsissä niin monet kamppailevat sekä yksilö- että yhteisö-, jopa yhteiskuntatasolla.
Hyvä, parempi, paras on samalla lopputyönäyttely valmistuessani Turun taideakatemian kuvataiteen täydennyskoulutuksesta 2008.
Kristiina Turtonen, kuvataiteilija, gsm 040 573 2164. Köysiratagalleria, avoinna ma-su klo 12-17, Linnankatu 54, sisäänkäynti Varvintorin puolelta.
|