|
Lauantaina 8.8.2009 klo 10 alkaen vietetään Naantalissa sukkapäivää. Päätapahtumapaikkana on Naantalin ranta eli pienvenesatama ympäristöineen. Sukkamatameja voi tavata myös Naantalin torilla. Ota siis kutimesi mukaan ja tule kutomaan puistoon, rannan penkeille ja ravintoloihin!
Naantalin kaupungissa on kudottu sukkia nunnaluostarin ajalta tähän päivään asti. Naantalin Aurinkoiset Sukkamatamit ry on elvytellyt sukankudonnan taitoja vuoden 2005 kesästä lähtiän. Matameja on nähty eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä kesällä että talvisaikaan. Sukkamatamien toimesta on kudottu myös jättiläissukkaa, joka pyritään saamaan tänä vuonna Guinnessin ennätysten kirjaan. Sukalla on pituutta lähes kahdeksan metriä ja sen kutomiseen on osallistunut reiout 900 henkilöä - niin naantalilaisia, kuin muualta Suomesta ja muualta maailmalta kotoisin olevia. Myös tasavallan presidentti Tarja Halonen on osallistunut kutomiseen. Parhaillaan kudotaan myös toista jättisukkaa, jonka kutomiseen voit osallistua sukkapäivänä Sukkamatamien pisteessä.
NAANTALI-SUKAN SUUNNITTELUKILPAILU
Naantalin Aurinkoiset Sukkamatamit ry ovat jtänä vuonna ärjestäneet suunnittelukilpailun, jossa haettiin tämän päivän Naantali-sukkamallia, historiassahan alkuperäinen Naantali-sukka oli pellavasta tai puuvillasta kudottu ”neulottu” polvisukka.
Kilpailusukka on kilpailuun osallistuvan oma näkemys Naantali-sukasta, mitään rajoituksia mallin suhteen ei ollut, paitsi että sukan tulee olla kudottu eli neulottu.
Kilpailuun saattoivat osallistua kaikki Naantalissa asuvat, tytöt, pojat, naiset, miehet, mummot ja vaarit. Sukan kutomisen saattoi toteuttaa suunnittelijan haluama henkilö. Sukkakilpailun raatina toimi Naantalilainen arvovaltainen tuomaristo. Kilpailun tuloksen julkistaminen suoritetaan Sukkamatamien järjestämänä Sukankudontapäivänä lauantaina 8.8.09 klo 14 Sukkamatamin pisteessä Naantalin Matkailun tuntumassa. Maineen ja kunnian lisäksi on luvassa palkinto kolmelle parhaalle sukkaparin sunnittelijalle.
Alla viime vuoden sukkapäivän kuvastoa.
/0232C90333E2AB15C22574F100425EDE/$File/Sukkamyyntipoyta2.JPG)
Tiedustelut, yhteyshenkilö
Tarja Kurki
Puh. 050 3030 976

|